Kuulumisia9.1.2010 Eilen syntyi tämän kevään ensimmäinen poikue. Veran (lk) pesässä on neljä luonnonharmaata vauvaa. Poikasten isänä hieno uros Nurinkurin Umpisolmu (lh)..josta en edelleenkään ole saanut aikaiseksi laittaa kuvaa uroksiin...inspiraatiota odotellessa. Näistä poikasista eteenpäin poikasille tatuoidaan kasvattajanumero F34 oikeaan korvaan.
1.12.09 Huonoja uutisia..ensimmäinen marsumme Rusetti nukkui pois kahden päivän sairastelun jälkeen eilen illalla 30.11. Olisi täyttänyt ensi helmikuussa jo 6 vuotta mikä on marsulle paljon. Se ehti olla ilonamme päivälleen 5 vuotta ja 7 kuukautta. Viimeiseksi jäänyt Muru-marsu pääsee toiseen marsulaumaan ettei tarvitse viettää eläkepäiviään yksin. Kanilassa ei mitään erityistä.Poikasia ei ole tällä hetkellä ja muutamia naaraita yritän astuttaa joulukuun aikana.
20.10.09 Päivitys takkuaa työkiireiden takia... Pyhtään näyttelyreissu on tehty ja näyttelytulokset nähtävillä tarkemmin näyttelyt-linkissä. Reissu oli rankka aikaisen herätyksen (03.20) ja myöhäisen kotiintulon (23.00) vuoksi mutta kyllä kannatti tehdä.Tämän pupulan ensimmäinen SERTI-ruusuke on seinällä ja siitä iso kiitos Umpparin kasvattajalle Helille. Myös matkaseura oli niin pirtsakkaa porukkaa että sadat kilometritkään eivät tuntuneet pitkiltä. Jo seuraavana päivänä suunniteltiin tulevia näyttelyitä. Umpparin kuvan laitan uroksiin kun saan kunnollisen otettua.
22.9.09 Kaikki kevään ja kesän poikaset ovat saaneet uudet kodit.Tällä hetkellä ei ole astutettuja naaraita eikä syntyneitä poikueita. Pyhtään näyttelyyn 17.10. ilmoitin 6 kania ja sen jälkeen tähtäimessä Pyhäselän näyttelyt tammikuussa ensi vuoden puolella.
11.7.09 Poikasia syntynyt yhdistelmästä Töminän Vaahtokarkki * Koppartorps Rudolf. Pesässä 2 luonnonharmaata ja 3 luonnonharmaata viittaa.
28.6.09 Syntynyt poikasia 24.6.09 yhdistelmästä: Virapelin Kilinäkeiju (lk)*Nurinkurin Amadeus (lk vk). Pesässä 4 luonnonkeltaista ja 1 luonnonkeltainen viittakuvio.
30.5.09 Otin kuvia syntyneistä poikasista myydään sivulle.Näistä osa varattavissa vasta lähempänä luovutusikää. Ei ollut helppo tehtävä kuvata kun vauhtia oli vaikka muille jakaa vaikka nuoremmilla ikää vasta 2 viikkoa ja 2 päivää. Niilläkin ns. pesä on jo ihan lättänä,mutta sinne vaan ängetään nukkumaan juoksulenkin jälkeen.Luonnonharmaasta poikueesta kaikki näyttäisi olevan tyttöjä. Eilen pari vanhempaa kasvattiani muutti lemmikkikotiin Pohjois-Savon puolelle. Toivottavasti kotiutuvat uuteen kotiin ja uusiin hoitajiin hyvin.
14.5.09 Syntynyt poikasia yhdistelmästä: Koppartorps Vera (lk) * Nurinkurin Amadeus (lk vk)
11.5.09 Juoksen aamusta iltaan pää kolmantena jalkana mutta ei lopu työt..ei. Kanilan sakki on muuttunut sen verran että yksi aikuinen naaras muutti uuteen kotiin lemmikiksi ja yksi uros loikkasi vihreimmille niityille muutama viikko sitten. Tilalle ostin uuden luonnonkeltaisen uroksen,Nurinkurin Ånnenlantin.Kuvan laitan kun sopivan saan napattua. Pitkän paussin jälkeen myös syntyi uusi poikue 10.5.09. Emänä Nurinkurin Ilopilleri (lh) ja isänä Koppartorps Rudolf (lk vk). Pesässä kaksi luonnonharmaata ja yksi lh viitta. Seuraavia poikasia odotan syntyväksi loppuviikosta,luonnonharmaata,luonnonkeltaista ja molempia myös viitalla.
7.4.09 Päivitin sivuille kuvat uusista naaraista. Toinen tuli Töminän kanilasta ja toinen Nurinkurin kanilasta.Kiitos Helille kuskaamisesta.Myös Vaahtiksesta on nyt kuva laitettu. Monen monta kertaa olen sanonut ettei kanilaani tule luonnonharmaata tai valkoista punasilmää,toisin kävi ja vannomatta paras.Näiltä toivon saavani parempaa rakennetta luonnonkeltaisen kasvatukseen,aika näyttää kuinka siinä onnistun. Seuraavia poikueita odotan syntyväksi ensi viikolla. Jos joku etsii pienikokoista luppaa lemmikkikaniksi,urosta tai naarasta,multa löytyy muutama nuori aikuinen joita en käytä enää kasvatukseen.Näistä saa lisätietoja kysymällä.
15.3.09 Tulihan niitä poikasia Vaahtikselle seitsemän nakin verran..ne vaan jostain syystä syntyivät tiineyspäivänä 26 ja kaikki kuolleita. Kokeillaan uudestaan jos vaikka kevään edetessä onnistuisi. Myös kaksi muuta naarasta on nyt astutettuna. Kaksi viimeistä joulukuulla syntynyttä Veran tyttöpoikasta muuttivat tänään uuteen kotiin ja tällä hetkellä ei ole poikasia myytävänä. Kevättä odotellessa...
22.2.09 Tänään kävin pitkästä aikaa Nurinkurin pupuja tiiraamassa Pyhäselässä. Mukaan sieltä lähti valkoinen ps naaras Töminän Vaahtokarkki.Se on astutettu 15.2. luonnonkeltaisella viittauroksella ja odotettavissa on luonnonharmaata viitalla ja ilman. Vaahtis ei tästä muutosta kovin ilahtunut.Se mököttää naama kurtussa häkin nurkassa.Kivempaahan se olisi ollut asua poikaystävän kanssa.Toivottavasti ei ole pitkävihaista sorttia ja pyöräyttää sitten maaliskuussa pikkupupuja..pidetään peukkuja.
19.1.09 Jyväskylän näyttelyt on nyt käyty.Mukana oli kolme kania joista kaksi omaa kasvattia.Uskoin tulevani takaisin laput täynnä nollia,mutta onneksi ei nyt ihan niin mennyt.Pisteet näyttelytuloksissa. Veeralla on neljä 5-viikkoista poikasta,madagaskar-uros,luonnonkeltainen uros,luonnonkeltainen naaras ja luonnonkeltainen viittakuvio naaras. Dillimaxin edellisille poikasille jäivät korvat pystyyn,joten ne menivät lemmikiksi.Toisesta sainkin eilen kuulumiset ja sillä poikasella olivat korvat laskeutuneet. Annoin Dillimaxille toisen mahdollisuuden eri uroksen kanssa ja nyt pesässä on viisi poikasta.Syntyivät 14.1.09.
13.12.08 Santaharjun Dillimaxille jäi loppujen lopuksi kaksi poikasta henkiin,uros ja naaras,molemmat luonnonkeltaisia.Nämä jäävät toistaiseksi kotiin kasvamaan. Myös Brookella on kaksi luonnonkeltaista poikasta,molemmat tyttöjä ja ikää nyt vajaa 4 viikkoa. Arnikin poikanen,joka on jo luovutusiässä,odottaa vielä sopivaa lemmikkikotia. Arnikki itse pääsi tänään uuteen kotiin lemmikiksi. Veeran astutuksesta on tänään 29 vuorokautta ja kyllä kävi melkoinen pölinä häkissä kun pesää tehtiin oikein olan takaa.Toivottavasti urakka onnistuu talven pimeydestä huolimatta.
18.11.08 Nyt on sitten kasvattajakurssikin käyty sunnuntaina 16.11. Kuopiossa. Paljon tuli uutta ja hyödyllistä tietoa kanien hoidosta ja ruokinnasta. Brooken pesässä kellii eilen syntyneet poikaset, isänä Nurinkurin Amadeus.
30.10.08 Arnikin ainokainen kasvaa ja voi hyvin,isänä Nurinkurin Amadeus. Santaharjun Dillimaxin pesässä kolme eilen syntynyttä poikasta,näillä isänä Pupet`s Aaveratsastaja.
17.10.08 Eipä ole ihmeempiä tapahtunut tässä kanilassa.Pyhäselän näyttely on takana ja seuraavia mietitään. Arnikin pesässä on yksi ja ainoa 15.10. syntynyt poikanen.Saas nähdä selviytyykö.Väri näyttäisi olevan luonnonkeltainen viittakuvio,todennäköisesti lemmikkitasoinen,niin kirjavalta näyttää.Seuraavia poikasia odotan syntyväksi 29.10.
16.8.08 Tänään vietettiin kanienhoitopäivää Joensuussa kotieläinpiha Sinkkolassa. Paikalla oli muutamia paikallisia kaninkasvattajia ja useita kanirotuja. Jaoimme tietoa kanin hoidosta,ruokinnasta,terveydestä,estehypystä,näyttelyistä jne. Kaneista kiinnostuneita ja jo oman kanin omistajia oli paikalla runsain joukoin mikä olikin todella positiivinen asia. Itselläni oli mukana "edustushommissa" Keiju 6-viikkoisine poikasineen.
10.8.08 Keijun poikasissa on kolme luonnonkeltaista viittaa (2 naarasta ja uros) ja yksi luonnonkeltainen uros.Toinen naaraista jää kotiin ja toinen valkoisilla korvanpäillä varustettu neiti muuttaa lemmikkikotiin. Veeran poikasissa on kaksi luonnonkeltaista tyttöä ja madagaskaruros sekä yksi vaalea uros,jonka väri ei täsmää mihinkään värimääritelmään selvästi,hyvä lemmikkipupu jollekin.Tyttöjen kasvua seuraan ja ainakin toinen jää kotiin. Luxin värinen Late- herra on kastroitu noin kaksi viikkoa sitten ja muuttaa viikon kuluttua uuteen kotiin tyttöpupun seuralaiseksi. Myös sininen Alma-tyttö on varattuna lemmikkikotiin ja näin ollen tässä pupulassa asustaa vain luonnonkeltaista sakkia.
17.7.08 Koppartorps Vera sai pupulapsia 16.7. Isänä Pupet`s Aaveratsastaja 4.7.08 Tänään syntyi uusi pupupoikue. E:Virapelin Kilinäkeiju (lk), I: Koppartorps Rudolf (lk vk) 2.7.08 Brooken pesästä löytyi loppujen lopuksi neljä poikasta väreinä luonnonkeltainen, luonnonkeltainen viittakuvio, madagaskar ja madagaskar viittakuvio.Sukupuolet selvinnee ensi viikolla.Kuvia myydään-sivulla.
20.6.08 Viisi pientä pupuvauvaa syntyi viime yönä. E: Havanitan Brooke, I: Koppartorps Rudolf. Näistä on alustavia varauksia kahdesta naaraasta sekä yhdestä uroksesta. 16.6.08 Astutettu: Koppartorps Vera
12.6.08 Kiirettä pitää..Suurin osa pupuista asuu nyt ulkohäkeissä.Kaksi astutettua jätin sisälle joiden poikasia odotan syntyväksi 20.6. ja 4.7. mikäli astutukset ovat onnistuneet.Toinen näistä on jäänyt jo usean kerran tyhjäksi joten enpä odottele liikoja... 18.5.08 Keuruun kaninäyttely on takana ja hauskaa oli vaikka pisteet eivät pilviä hiponeetkaan.Jätän Brooken ja Amadeuksen rekisteröimisen tuota tuonnemmaksi. Paavo kävi puputreffeillä Kiaran kanilassa ja Alman viimeinenkin poikanen muutti uuteen kotiin. Uudesta tulokkaasta on kuva naaraissa. 10.5.08 Virapelin Limppari ja pieni HoplanHei ovat muuttaneet uusiin koteihin. Lisävahvistusta luonnonkeltaisten joukkoon on kuitenkin tulossa jo viikon kuluttua Keuruun näyttelyistä. Ja odotan enemmän kuin kuumeisesti että huhtikuun astutukset tuottaisivat tulosta tämän kuun lopulla. Tänään kävi myös yksi kasvattini puputreffeillä,pidetään peukkuja että onnistuisi nyt toisella yrittämällä. 19.4.08 Astutettu Koppartorps Vera & Amadeus,poikasia odotetaan syntyväksi 20.5. väreissä luonnonkeltainen ja luonnonkeltainen viittakuvio. 9.4.08 Veran poikaset ovat saaneet uudet kodit. Alman poikaset ovat nyt n. kolmeviikkoisia ja melko varmasti kaikki tyttöjä. Värit ovat isabella,lux ja luonnonsininen. Nämä viipottajat ovat hylänneet pesänsä jo aikapäiviä sitten ja emon perässä mennään niin että hippulat vinkuu. Näiden valokuvaaminen alkaa olla täys mahdottomuus ilman asistenttia mutta jonkinlaiset tämän päivän otokset ovat myydään-sivulla.
27.3.08 Alman pikkupuput kasvaa ja voi hyvin.Yksi on tumma ja kaksi vaaleampaa,värejä en lähde vielä arvailemaan.Laitan kuvan myydään-sivulle. Ei tullut Keijulle poikasia. Astutin uudelleen Rudolfilla. Myös Arnikki astutettu tänään Amadeuksella. Josko näistä jotain tulisi... 20.3.08 Pupet`s Alma pyöräytti tänään pikkupupuja. Nopealla kurkistuksella niitä näyttäisi olevan kolme. 2.3.08 Veran molemmat poikaset ovat uroksia. Niistä luonnonkeltainen on varattu. 25.2.08 Huonoja uutisia: siivosin eilen Veran häkkiä ja nähtävästi se oli sille liikaa. Tänä aamuna häkki oli mullin mallin ja kaksi poikasta löytyi kuolleena. Jäljellä ovat luonnonkeltainen ja madagaskar.
24.2.08 Astutettu: Virapelin Kilinäkeiju (lk) & Koppartorps Rudolf (lk vk) 18.2.08 Tämä talvi tässä kanilassa on mennyt hiljaiselon merkeissä poikasten suhteen. Kanimammat eivät yksinkertaisesti ole olleet kiinnostuneita lisääntymispuuhista. Tämän vuoden ensimmäinen poikue on kuitenkin saatu aikaiseksi Veran ja Rudolfin voimin. 4 poikasta syntyi 13.2. ja pesässä kellii 1 madagaskar,1 luonnonkeltainen viittakuvio ja 2 luonnonkeltaista. 18.2.08 Astutettu Pupet`s Alma (sininen) & NightMary`s Leasing Lad (lux) |
Pupet`s Aaveratsastaja